maanantai 30.7.

Sirkka Turkan seurassa

19:00 — 21:00 Kansallisteatterin Lavaklubi

Päivitys 13.8. Tapahtuma on peruttu ja siirretty torstaille 30.8. päätähdelle sattuneen onnettomuuden vuoksi. Pahoittelemmme ohjelmanmuutosta ja toivotamme Sirkka Turkalle pikaista paranemista! — Päivitys 28.8. Alkuperäinen ohjelma vahvistettu torstaille 30.8. samassa paikassa, samaan aikaan.

***

Runokuun ilmaisessa ennakkotapahtumassa vietetään tunnelmallinen ilta Sirkka Turkan seurassa. Tule mukaan kuuntelemaan, mitkä Sirkka Turkan runot ovat vaikuttaneet Pauliina Haasjoen ja Olli Heikkosen runouteen. Illan aikana Sirkka Turkka lukee rakkaimpia runojaan, niitä, joiden kirjoittaminen on tuntunut sydämessä. Rakastettu runoilija on kirjoittanut esikoisteoksensa 45 vuotta sitten ja hänet on palkittu mm. Finladia-palkinnolla teoksesta Tule takaisin, pikku Sheba.

Olli Heikkonen on Helsingissä asuva runoilija. Häneltä on julkaistu viisi runokokoelmaa. Esikoiskokoelma Jakutian aurinko sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuonna 2000, Regional-Express Kodiksamia-palkinnon vuonna 2016 ja Teoria kaikkein pienimmistä Einari Vuorela -runopalkinnon vuonna 2017.

Pauliina Haasjoki on helsinkiläinen runoilija, jonka seitsemäs runoteos Planeetta ilmestyi vuonna 2016. Hänen teoksensa Hiukset (2013) palkittiin Einari Vuorela -runopalkinnolla. Haasjoki on kustannusosuuskunta Poesian puheenjohtaja, ja hänet tunnetaan myös suomentajana ja esseistinä.

Kansallisteatterin Lavaklubi
Läntinen Teatterikuja 1
00101 Helsinki